50v

Seuramme 50 vuotisjuhlat Tampereen raatihuoneella 25.10.2013. Merkittäviä henkilöitä vuosien varrelta. Eturivi vasemalta: Teuvo Niemelä, Markku Stenberg, Tapio Helminen. Takarivi: Risto Erkkilä, Raimo Sivula, Tapio Särkkä, Jussi Stenberg, Teuvo Louhivuori, Kyösti Myyryläinen. Kuva: Stefani Urmas

Seuran historian kirjoittaja. Teuvo ”Lousku” Louhivuori
Seuran perustaminen tuli ajankohtaiseksi 60-luvun alkupuolella lähinnä käytännöllisistä syistä. Suurin syy oli kilpailuihin matkustaminen ja matkakustannukset. Autoja ei juuri ollut joten, porukka koottiin eri seurojen ajajista ja kaukana oleviin kilpailuihin tiedusteltiin järjestäjiltä lähinnä majoitusta. Eräästä Kannus-Nivala kilpailusta palatessa aloimme keskustella pienimuotoisen seuran perustamisesta ja asiaa alettiin kesän aikana kehittämään. Saimme myönteistä palautetta ”jäsenkuntamme” taholta ja jatkoimme kehittelyä pienin askelin. Kansallisen kilpailu kauden jälkeen jatkoimme ajoharjoituksia Messukylän Vilusen harjun poluilla kauniin syyssään vallitessa. Heti seuraavan viikon maanantaina kokoonnuimme Tuotannon ravintolaan keskustelemaan ajatuksistamme perustaa uusi pyöräilyn erikoisseura ja mitä mahdollisuuksia meillä on taloudellisesti toteuttaa tämä hanke. Lopputuloksena päätettiin pitää jo seuraavalla viikolla seuran perustavakokous samassa paikassa sekä alustavasti ottaa selvää asiaan liittyvistä käytännönasioista. Viikon kuluttua olimme edistyneet aika paljon. Muistini mukaan kokousta johti Kauko Koiso. Hänet valittiin perustetun seuran puheenjohtajaksi. Seuran nimeksi tuli Union, joka ei kelvannut yhdistysrekisteriin, vaan sitä jouduttiin muuttamaan kaksikin kertaa ennen kuin nykyinen nimi, Tampereen Pyörä-Union sai hyväksynnän ja viralliseksi lyhenteeksi muotoutui P-Union. Virallisiksi perustajajäseniksi tulivat Matti Stenberg (Koo-Vee), Kauko Koiso (P-P), Eino Harju (Koo-Vee), Oiva Leppälahti (P-P), Tapio Helminen (P-P) ja Teuvo Louhivuori (Valkeakosken Pyörä-Kiri). Ensimmäisen johtokunnan tarkkaa koostumusta en muista, mutta johtokunnalla oli usein ennen merkittäviä ja varsinkin kilpailuihin liittyviä kysymyksiä kutsua jäsenistöä ”pienoisparlamenttiin” esittämään omat mielipiteensä ennen lopullisia päätöksiä. Toiminta oli hyvin aktiivista alusta alkaen. Talvikausi sisälsi keskimäärin 4-5 yhteisharjoitusta: ”Pispalan portaat+hankijuoksu/uimahalli, saliharjoituksia, koripalloa ja jääkiekkoa.Nyt kun muodollisuudet olivat suurin piirtein saatu kuntoon, olivat vielä auki mm mihin liittoon pyrimme jäseneksi? Anoimme SFI:n jäsen seuraksi. Vastaus oli meille tyly tai ainakin osalle jäsenistöä. ”Ette ole tervetulleita, koska olette niin kaukana maalla !” Sen sijaan Suomen Pyöräilyliitto hyväksyi seuramme jäsenseuraksi heti anomuksemme ensikäsittelyssä. Mutta Hämeen piiriin jäseneksi meitä ei hyväksytty, mutta osanotto-oikeuden kilpailutoimintaan kylläkin saimme. Tilanne jatkui melko pitkään tällaisena, eikä siitä ollut kenellekään haittaa. Esimerkiksi kilpailuluvat kansallisten järjestämiseen hoituivat suoraan Pyöräilyliiton kautta,  piirikunnallisia ja piirin mestaruuskilpailuja emme saaneet järjestää. Edellä olevista seikoista johtuen emme myöskään saaneet piirin toiminta-avustuksia. Esimerkiksi maatie pm-kilpailuissa alkoikin olla keltainen väri hallitsevana (”keltainen vaara”), sillä ajajiamme oli yleensä yli 30 osanottajaa/kipailu. Saimme kaikkialla hyvän vastaanoton, vaikka osanottomaksuja ei siihen aikaan käytetty. Tässä yhteydessä täytyykin huomioida Hämeen piirin seurojen toiminnan kokonaisvaltaisuus, eli kaikille ikäryhmille oli tarjolla aktiivi toimintaa, joka näkyi juniorien määrä/laatu tasona ja harjoituskilpailujen osanottomäärien kasvuna. Piirin vahvimmat seurat kasvattivat uusia ajajia,  jotka sitten jatkoivat ylemmissä luokissa menestyksekkäästi. Vihdoin alkoi myöskin valmentajien koulutustyö, jossa Kyröskosken Uolevi Väisänen systemaattisella ja johdonmukaisella toiminnalla sai aikaan paljon ja arvaamattoman määrän sovellutuksia tällä saralla. Hänen aloittamansa Kyröskosken Ponnen junioritoiminta on vertaansa vailla oleva toteutus. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin tämäkin kun Uolevi Väisänen kutsuttiin Pyöräilyliiton valmennus- koulutuspäällikön tehtäviin ja omaa TV-liiketoimintaa ei saanut jatkaa. P-U:n junioritoiminta tuotti paljon junioreita sen lisäksi toiminta kehittyi kaiken aikaa ja menestystä myös tuli kaikilla tasoilla niin maantiellä kun myöskin radallakin. Seuramme toinen kilpailukausi olikin seuramme johdolle näytönpaikka, sillä SM-kilpailut kaikissa luokissa järjestettiin.  Tampereella isäntänä oli Tampereen Pyörä-Union !! Kaikki meni hyvin! M-18:1.Markku Stenberg,2.Tapio Särkkä..4.Teuvo Niemelä. Myös joukkueajon voitto tuli P-Unionin joukkueelle. Näin näyttävästi alkoi kilpailujen isännöinti ja kokemus ja toimihenkiöiden tehtäviin tottuminen. Kuten jo edellä mainitsin Hämeen piirin toimivista pyöräilyseuroista eivät muutkaan laakereilla lepäilleet. Pyörä-Pojat jatkoi menestyksellistä kauttaan aina kehittyen naispyöräilyn parissa. SM-mitalit menivät suurimmalta osalta heille samoin joukkueajot. Seuramme ajajat alkoivat yhä enempi harjoitella yhdessä, kun kilpailut käytiin kaikki mahdolliset läpi, tuli myöskin maan edustustehtäviä heille. Nyt on hyvä muistaa, että kaluston laatu ja osat olivat vielä melko heikkoja meidän olosuhteisiin, ,eikä varapyörääkään juuri kenelläkään ollut varaa pitää. Muutaman toiminta vuoden kuluttua saimmekin sovittua Vaasan Teräs Oy:n kanssa yhteistyösopimuksen,  joka helpotti edustajiemme kalustopulaa. Kilpailumatkoja tehtiin K. Edvart Koison Volkswagen pakettiautoilla ja ystävällisten huoltajien autoilla. Näin matkabudjetit riittivät koko kaudeksi. Seurahengen ja vapaa-ajan toimintoja olivat lentopallo kaikille halukkaille, saunaillat Taivaltajien majalla, syntymäpäiviäkään ei unohdettu. Kaiken tämän takana oli tietenkin taitavat ja toimintakyiset sihteerit, joihin tulen seuraavassa osassa. Sihteeristön arvo tulee esiin vasta pitkällä aikavälillä, vaikka usein ratkaisut ym tehtävät ovat nopeutta ja hyvää päättelykykyä vaativia.

Paljon touhuttiin myöskin seuran merkin toteuttamiseksi. Lajin ja nuoren seuran kehitysvaihe siirsi merkin suunnittelua, kunnes eräässä kokouksessa oli ylimääräisenä asiana saada ”seuramerkki luonnokset”. Nyt kaverukset Risto Erkkilä ja Teuvo Louhivuori ryhtyivät seuraavana päivänä tekemään luonnoksia. Tuloksena he päätyivät yhdistämään luonnoksensa, jossa keskellä oleva pyöräilijä otettiin Risto Erkkilän ja kranssi Teuvo Louhivuoren ehdotuksesta. Nyt tämän yhdistelmän Teuvo piirsi muovikalvolle ja ulkokehälle teksti ”Pyörä-Union”.  Tämä kaikki tehtiin käsivaraisesti eikä yksityiskohtia viimeistelty. Ilmoitimme sihteerille, että ”nyt olisi yksi luonnos valmiina kalvolle piirrettynä, mutta viimeistelemättä ja hieman normaalia suurempana. Vielä samana iltana kokoontui johtokunta Tammer-Pyörän liikkeessä. Luonnos tyydytti kaikkia ja sihteeri lähti ottamaan kopiota siitä. Merkin jatkokäsittelystä muut keskustelivat vielä, kun kokouksen sihteeri Esko Salonen poikkesi työpaikallaan Aamulehdessä ja toikin kopioiden sijaan siitä kaksi painolaattaa. Vauhtia oli edelleen seuraavana aamuna sihteeri Esko oli Lippupaino Oy:ssä, jossa ensimmäinen sarja niitä tehtiin pikavauhdilla. Eli kaikki korjaukset tekstin viimeistely ulkokehän kukkaornamentti jäi pois ja puuttuvat edelleen. Tämä merkki on seuramme pöytäviirissä, kirjekuoret kirjepaperit ym.tuotteet kantavat sitä edelleen ja on  tullut tutuksi kaikille pyöräilyn parissa oleville.

Seuran toiminnassa myös medialla oli ratkaiseva rooli, uusien harrastajien löytymisessä. Eräs tällainen henkilö, joka hoiteli lehdistölle kilpailuselostukset kuvien kera, oli Reijo Palmu. Nuoresta pitäen aktiivinen kilpailija ja myös menestynyt aina maajoukkuetta myöden. Reijo oli hyvin mukana kaikissa yhteisharjoituksissa. Hän harrasti klassista musiikkia huuliharpulla. Mieliin on varmasti monille jääneet hänen tulkitseminaan Brahmsin Unkarilaiset tanssit samoin Frans Liszt ja Strauss olivat hienoa kuultavaa. Valokuvauksen tultua hänen harrastustensa kirjoon, ei hän tyytynyt pelkkään kuvien räpsimiseen. Vaan hän teki asuntoonsa Kissanmaankadulle laboratorion, jossa alkoikin kuvien valmistus. Hän kehittyi hyvin nopeasti ja toimitti monille urheilulehdille korkealaatuisia tilannekuvia. Moottorilehdet olivat hänen erikoisalansa, hän meni kameroineen paikkaan kuin paikkaan. Tampereella järjestetyt Suomensuurkisat tuli kuvattua perin pohjin. Hakametsän Jäähallissa käydyt ottelut kuvattiin hänen ollessaan Aamulehden urheilukuvaajana. Miten hän tähän ammattilaisuuteen tuli?. Se on parin hänen ystävässä pilailun tulos. Nämä ystävykset huomasivat lehdessä ilmoituksen, jossa Lehtimiehet Oy haki ”urheiluhenkistä lehtikuvaajaa/toimittajaa”. Nämä kaksi veijaria tokaisivat yhdestä suusta: ”se on Palmun Repan paikka!”. Mutta miten se sinne hoidetaan? Ei muuta kun kirjoitimme ”Repan” puolesta kohteliaan hakemuksen käyttäen hänen tyyliään ja korostaen hänen laadukkaita tilanne kuviensa kokoelmaa. Hakemus postiin ja meillä oli hauskaa jo etukäteen, sillä emme rohjenneet toivoa hänen saavan sitä paikkaa mutta olimme väärässä. Palmu kiinnitettiin Lehtimiehet Oy:n, jossa toimi kuvaajana/lehtimiehenä. Sieltä hän siirtyi Aamulehden kuvaajaksi. Mutta koskaan emme ”Repalle” asiaa paljastaneet, vaan hän käsitti tulleensa kutsutuksi tähän tehtävään. Nämä veijarit olivat R ja T, Repan pitkäaikaiset ajokaverit !! Joten paljon on kaikenlaisia kommelluksia matkan varrella sattunut.