p-union_logo

Hyvät seuran jäsenet

Olemme uuden toimintavuoden 2015 kynnyksellä ja samalla uusien haasteiden edessä. Aivan aluksi kiitän siitä luottamuksesta, jonka seuran vuosikokouksessa sain. Haluan myös vielä omasta ja seuran puolesta kiittää edeltäjääni Tapio Mölsää seuran hienosta johtamisesta. Tästä on hyvä jatkaa.

Mihin me sitten jatkamme? Pyöräily liikunta- ja urheilulajina on ollut haasteiden edessä jo pitkään. Harrastajamäärät eivät ole kehuttavia ja junioritoiminta on olematonta. Yhteistyötä pyöräilyn kiinnostavuuden herättämiseksi ja harrastajamäärien nostamiseksi on tehtävä edelleen. Tamperelainen pyöräily kaipaisi näkyvyyttä myös kansallisissa kilpailuissa. Meidän tamperelaisten pitäisi pystyä yhdessä rakentamaan tämän kokoiselta talousalueelta kilpailukykyinen elite-tason joukkue, joka pystyisi kamppailemaan kilpailujen voitoista. Realiteetit ovat kovat. Tarvitaan taloudellisia resursseja, äärettömän paljon työtä, yhteistyötä ja uusia lahjakkaita kuskeja. Uskon kuitenkin, että kovalla työllä tämä olisi mahdollista. Tampereelle kaivattaisiin kipeästi myös uutta velodromia Lamminpäässä ränsistyvän tilalle.

Kilpailutoiminnan järjestäminen on yksi seuramme ydintehtävistä ja siinä haluamme edelleen kehittyä. Hyvin järjestetyt kilpailut tuovat meille näkyvyyttä pyöräilyperheessä ja sen ulkopuolella. Kilpaileminen on ennen kaikkea kamppailua itseään vastaan ja itsensä voittamista. Urheilija elää kilpailuista ja me haluamme olla mukana järjestämässä siihen mahdollisuuksia. Näin me palvelemme omaa seuraamme ja myös kaikkia muissa seuroissa ajavia alueellamme asuvia pyöräilijöitä.

Kokoonnuimme juuri seuran uuden johtokunnan porukalla järjestäytymiskokoukseen. Kokouksen henki oli erinomaisen hyvä ja joku sanoi ääneen sen tärkeimmän asian toiminnastamme: tätä hommaa tehdään tiimityönä. Hyvä yhteistyö, hyvä seurahenki, tekemisen ja eteenpäin katsomisen henki vie asioita oikeaan suuntaan. Yhteinen tekeminen myös muiden seurojen kanssa palvelee meitä jokaista ja vie pyöräilyä oikeaan suuntaan.

Yhteistyöterveisin, ja mukavaa syksyn jatkoa toivottaen

Jari Ollila

puheenjohtaja